SisältöStudio Miia Salminen Oy

Olen videokuvaaja ja sisällöntuottaja. Suunnittelen ja tuotan persoonallista ja asiakaslähtöistä sisältöä asiakkaan sosiaalisen mediaan ja muihin markkinointi-, ja viestintäkanaviin.

SisältöStudio Miia Salminen Oy visio on olla paikallisesti tunnettu, luotettava, helposti lähestyttävä ja laadukas kumppani sisällöntuotantoon.

Asiakasprojektit voivat olla kertaluontoisia tai jatkuvampia asiakkuuksia.

Tunteen välittäminen sisällöissäni on itselleni yksi tärkeimpiä asioita. Ilman tunnetta ei synny ajatuksia, tunteita ja tekoja.

Joukkueurheilijana minulla on muodostunut taito tulla erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen. Myöskin omaan taidon samaistua ”toisen ihmisen kenkiin”. Tämä on tärkeä taito, kun luon videota tai sisältöä asiakkaan omaan tarpeeseen.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Miia Salminen

SisältöStudio Miia Salminen Oy

TUNNE EDELLÄ

Tunteen välittäminen on itselle ollut aina todella tärkeää.

Kalleinkaan, hienoilla videokameroilla ja systeemeillä tehty, video ei markkinointimielessä leviä yhtään niin hyvin, kuin samaistuttava, tunteita herättävä video, jossa välittyy sanoma ja pohjimmainen ajatus.

Myöskään video esim. omasta juhlapäivästä ei välitä tunnetta, jos videosta puuttuu se ydin eli tarina ja tarinan takana olevat henkilöt.

Nautin saadessani tehdä sitä, mikä itsellä syntyy lähes huomaamattomasti. Tämä ei tunnu itselleni työltä, kelloa en tuijottele kun uppoan tähän intohimolla.

Videokuvata voi niin montaa asiaa mainosvideoista juhliin, ja tuotekuvauksista henkilökuvauksiin. Vain taivas on rajana – tai korjaan, dronen sallittu lennätyskorkeus on rajana ylöspäin. Mutta ajatuksentasolla taivaskaan ei ole rajana.

Laita rohkeasti viestiä tai soita, suunnitellaan sinulle juuri sopiva video tai somesisältö, jossa hyödynnetään videota ja kuvaa. Musiikkia ja ääntä unohtamatta, höystettynä juuri sinun tai yrityksesi tarinalla.